Takaisin etusivulle

I Want My Teksti-TV

“Suomen vi allinen singlelista Top 40: Noktatak inen tytto.”

Niin luki Teksti-TV:n XXXX??? sivulla noin neljännesvuosisata sitten. Halvat oli tuolloin teinin huvit, kun koulun jälkeen Teksti-TV:n bugeilulla itseään kikatutti. Halvat, mutta luotettavat, sillä huolimatta teknisestä viasta - ja sitä ne bugit todella olivat, eivätkä sisällöntuottajan huolimattomuusvirheitä: antennitalouksien häiriölle herkkä TV-signaali toisinaan ryssi kirjaimet uusiksi Teksti-TV:n puolella, etenkin meillä böndellä - informaatio oli paikkansapitävää. Dingon kasarihitti todellakin oli jälleen noussut Suomen viralliselle singlelistalle postuumin kokoelmalevyn myötä. Hienoa Nipa ja miehistöltään vielä alati vaihtuvaksi käymätön suomirock-suuruus!

Toista se on k(l)ikattavuksien kanssa tänään. Vaikka toki moderni mediakaikkeus absurdiuttaan vähän naurattaakin, mistä sitä enää tietää mihin infoon tai sitä tarjoavaan foorumiin luottaa? Nettiuutisten lähteitä kun tarkistetaan jos tarkistetaan, kun kaiken voi aina korjata myöhemmin ja kenen tahansa anonyyminä kommentoivan taviksen suusta karannut ripuli voi ryömiä klikkiuutiskynnyksen yli tai käydä “kansan mielipiteestä”. Noh, piti sitä ennenkin omia aivojaan käyttää. Kyllä me pojat - ja etenkin sifonkihuiveihinsa kyyneleensä pyyhkineet tytöt - tiiettiin, että nahkatakkinen tyttö se oli, joka australianvillikoirayhtyeen kipakassa kipaleessa s(e)ikkaili.

Voisi kuvitella Teksti-TV:n eläneen kulta-aikaansa juurikin ysärillä aina jonnekin sinne internetin ja sen tuomaan infomutavyöryyn asti. Eikä se ihan pelkkää kuvitelmaa olekaan. Viimeistään 1997 tiedon valtatie oli ainakin toistaiseksi pysyvästi totaalisen mullistunut ja sen uuden äärilaidan ohut kaista jo niin laaja, että se oli nielaissut aimo annoksen elintilaa vanhoilta kunnon jutuilta, kuten Hugolta, Pekka Saurin Yölinjalta, Neiti Ajalta ja Senssipuhelimelta. Teksti-TV netin eräänlaisena esiasteena joutui sekin nielemään uuden epäterveellisen nopean kaistan tomua.

Tai niinhän sitä luulisi. Edelleen Teksti-TV:tä käyttää päivittäin yli 900 000 (yep) kansalaista. Siis siitä huolimatta, että siellä ei voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, uutisotsikot eivät ole pelkkiä toimittajien kysymyksiä (Hyökkääkö Putin kuuhun? Tuleeko musta joulu? Teetkö kaiken väärin?), siellä ei kysellä ohikulkijoiden mielipiteitä, harhauteta aivoja rakennetuilla tilannekuvilla eikä saidina tarjoilla tuotesijoiteltuja videoita.

Minähän en tiedä juuri mistään juuri mitään - siksi minä itseni uutisille ja artikkeleille mieluusti altistankin. Jopa viihdemaailman hömppäuutisille (Kuka söi kenenkin kierukan? Ketkä ei ole enää ne? Katso miltä näyttää jokin/joku, jota et todellakaan halua nähdä!). Haluan kuitenkin uutisilta ja artikkeleilta paikkansapitävää sisältöä ilman ylimääräisiä turhakkeita. Nopeudella on oma arvonsa, mutta jos nopeus mahdollistuu sisällön kustannuksella, [Robert De Niron ilmeellä ja äänellä] forget about it. Minä ja 900 000 muuta suomalaista voidaan tsekata asia luotettavasta lähteestä. Lähteestä, jolle toivomme pitkää ikää.

Ja kyllähän YLE:n 1981 aloittamaa Teksti-TV:tä voikin jo hyvinkin pitkäikäiseksi sanoa tässä post-postmodernissa maailmassa, jossa sähkökitara on nykypäivän haitari ja harva omistaa saman auton tai puhelimen kuin 5 vuotta sitten muuten kuin vintagemielessä. Teksti-TV on kuin se ikäloppu älppäri, joka laitetaan aina lopulta soimaan ja jonka äärelle on hyvä vaikka sammua illan päätteeksi - seurassa tai etenkin ilman. Vastaavanlaisia tämän ajan mittapuussa kestäviä konsepteja ei näköjään enää tehdä. Teksti-TV: sun tehtyään ne kai rikkoi muotin. Sä olet näköjään meille yhä tärkeä, joten pitkää ikää, beibi.

Kirjoittanut J. Aslak Räsänen


Takaisin etusivulle